Kävi niin, että ulkomaailma livahti tanssimaailmaan. Kävi niin, että enää en voinut pitää kaikkea sisällä. Kävi niin, että romahdin lattialle itkien. Kävi niin, etten kuollut siihen.
Ulkomaailma on paha ja kylmä. Tai ehkä se on kaunis ja ihana, mutta minulle siellä ei ole kauniin ihanaa koloa. Ei paikkaa. Ei kotia. Ei onnea tai iloa. Ei tänään.
Myönnetään että alati pimenevällä miljööllä on omat erikoiset masennuksen aineisosat näpeissään, mutta varmasti niistäkin herkuista huolimatta olisin yhtä eksyksissä kuin olen nyt. Onneton, surullinen, tyhjä. Vihaan nähdä itseni sellaisena. Energittömänä, päämäärättömänä, tylsistyneenä, välinpitämättömänä.
Sitä on ulkomaailma teettänyt. Sen kohteeksi olen joutunut. Yet, turvapaikkani, my very own safe haven, on ollut tanssisali. Läsnä on ollut minä. Ihanat tanssijat. Meidän yhteinen todellisuutemme. Kauniit rajut huvittavat haikeat onnelliset hetkemme.
However.
Kävi niin, että ulkomaailma livahti tanssimaailmaan. Ne asiat, joiden kanssa kamppailee arjessa, eivät jääneetkään kaduille pölyjen sekaan pyörimään. Ne tulivat mukaan. Ne tunkeutuivat sisään juuri sillä hetkellä, kun vartijat olivat tauolla. Kun suojaus petti, ne olivat valmiina.
Kävi niin, että enää en voinut pitää kaikkea sisällä. Tunkeutujia oli liikaa, ne olivat liian aitoja ja liian pelottavia. Liian tuttuja. Jos vain tanssi olisikin julkisivun ylläpitämistä. Mutta se on jotain muuta. Lähempänä elämää. Lähempänä sielua. Lähempänä ruumista. Lähempänä ihmistä. Niin lähellä että siltä ei voi piiloutua. Jos tunkeutuja pääsee tanssiin, niin yeah. Se vasta onkin jotain.
Kävi niin, että romahdin lattialle itkien. Kenen kanssa tanssit, missä tanssit, miksi tanssit, miten tanssit. Kysymyksiä, jotka tuntuvat kivuliailta silloin kun kivulle on aihetta. Silloin kun kaikki ei olekaan hyvin. Silloin kun onkin paha olla.
Kävi niin, etten kuollut siihen. Kävi niin, että sain tukea. Kävi niin, että sain olla ja tuntea pahoja ja vaikeita tunteita. Kävi niin, että olikin sallittua olla sitä mitä on. Kävi niin, että vaikka harvoin on niin käsittämättömän paska olo, niin se kaikki antoi minulle jotain. Kävi niin, että ymmärsin että mitä sitten.
Lähitulevaisuus on täynnä muutoksia. Isoja pieniä tyhmiä viisaita kivuliaita helpottavia. Kohti parempaa elämää. Sellaista elämää, joka näyttää minulta.
Ulkomaailma on paha ja kylmä. Tai ehkä se on kaunis ja ihana, mutta minulle siellä ei ole kauniin ihanaa koloa. Ei paikkaa. Ei kotia. Ei onnea tai iloa. Ei tänään.
Myönnetään että alati pimenevällä miljööllä on omat erikoiset masennuksen aineisosat näpeissään, mutta varmasti niistäkin herkuista huolimatta olisin yhtä eksyksissä kuin olen nyt. Onneton, surullinen, tyhjä. Vihaan nähdä itseni sellaisena. Energittömänä, päämäärättömänä, tylsistyneenä, välinpitämättömänä.
Sitä on ulkomaailma teettänyt. Sen kohteeksi olen joutunut. Yet, turvapaikkani, my very own safe haven, on ollut tanssisali. Läsnä on ollut minä. Ihanat tanssijat. Meidän yhteinen todellisuutemme. Kauniit rajut huvittavat haikeat onnelliset hetkemme.
However.
Kävi niin, että ulkomaailma livahti tanssimaailmaan. Ne asiat, joiden kanssa kamppailee arjessa, eivät jääneetkään kaduille pölyjen sekaan pyörimään. Ne tulivat mukaan. Ne tunkeutuivat sisään juuri sillä hetkellä, kun vartijat olivat tauolla. Kun suojaus petti, ne olivat valmiina.
Kävi niin, että enää en voinut pitää kaikkea sisällä. Tunkeutujia oli liikaa, ne olivat liian aitoja ja liian pelottavia. Liian tuttuja. Jos vain tanssi olisikin julkisivun ylläpitämistä. Mutta se on jotain muuta. Lähempänä elämää. Lähempänä sielua. Lähempänä ruumista. Lähempänä ihmistä. Niin lähellä että siltä ei voi piiloutua. Jos tunkeutuja pääsee tanssiin, niin yeah. Se vasta onkin jotain.
Kävi niin, että romahdin lattialle itkien. Kenen kanssa tanssit, missä tanssit, miksi tanssit, miten tanssit. Kysymyksiä, jotka tuntuvat kivuliailta silloin kun kivulle on aihetta. Silloin kun kaikki ei olekaan hyvin. Silloin kun onkin paha olla.
Kävi niin, etten kuollut siihen. Kävi niin, että sain tukea. Kävi niin, että sain olla ja tuntea pahoja ja vaikeita tunteita. Kävi niin, että olikin sallittua olla sitä mitä on. Kävi niin, että vaikka harvoin on niin käsittämättömän paska olo, niin se kaikki antoi minulle jotain. Kävi niin, että ymmärsin että mitä sitten.
Lähitulevaisuus on täynnä muutoksia. Isoja pieniä tyhmiä viisaita kivuliaita helpottavia. Kohti parempaa elämää. Sellaista elämää, joka näyttää minulta.
