Kerta hahmoni on sellainen, ettei häneen voi saada yhteyttä, ja hän on kadonnut jonnekin helvetin kauas piiloon muilta ja itseltään, niin miten vitussa minun pitäis saada joku mystinen näyttelijän connection häneen?? Enkai minäkään häntä voi löytää kun häntä tuskin on olemassakaan. Hämmennys on päivän sana, tai viikonlopun sana. Tai hitto vaikka koko viikonkin sana.
Jos joku seilaa jossain keskellä valtamerta invisibility cloakin alla äänettömästi hengittämättä, niin miten sinne voi löytää? Pitääkö vaan kuvitella olevansa siellä jo? En vain haluaisi leikkiä olevani määränpäässä, vaan koen että näyttelijänä matkan tekeminen on se entire point. Tai ainakin aika helvetin suuri osa pointista. Että löydän hahmoni, ja hahmoni löytää minut. Eikä vain "noniin nyt siis sanot tämän vuorosanan surullisesti, sydämessä pieni ahdistus olisi kiva". Ehkä ala-asteella joo tuollainen näyttelemisen välimuoto olisi käynyt but this time it just won't cut it. Ei se riitä. Se ei riitä näyttelemiselle, tai yleisölle tai, most importantly, minulle.
Päivässä, viikonlopussa tai vaikka koko viikossa on ahdistuksen lisäksi kukoistanut jokin muukin. Rakkaus uuteen bändiin, Starsiin. Biisi Personal on vaan lamaannuttavan kaunis, pysäyttävän eteerinen, helvetin upea. Vittu, 40 minuutin bussimatkalla ei tullut mieleekään vaihtaa biisiä pois repeatilta. Toisaalta repeat on mun juttu, mutta en mä paskaa kuuntele.
Taas voisin vaan kopioida sanoja mutta en taida. Mutta laulelen kuitenkin yksikseni hiljaisuuteen olemattomalle banaanikärpäsyleisölle aplodeja odottamatta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti