Kun kaikkien ystävien, kavereiden, puolituttujen ja niiden kaimojen korvat on täytetty monotonisella The Jezabels -ylistyksellä, niin hehkutusta voi huoletta jatkaa blogiin koska kellään ei ole velvollisuutta kuunnella, vaan voi hyvällä omallatunnolla huokaista syvään, sulkea netti-ikkuna, nauraa omahyväisesti ja jatkaa kohti parempaa elämää.
Nyt eniten soi Mace Spray (rakastunut kaikkeen, sanoihinkin vaikken ennen olekaan ollut kova sanoitusihminen), Hurt Me (jo otsikko koukuttaa, ja koukku on jäänyt erittäin pahasti ylähuuleen jumiin ja vetää mukanaan), She's So Hard (ikuisesti ensikosketus bändiin, sen muistaa aina), Peace of Mind (nivoutuu teatterin ihmeellisyyteen), Electric Lover, Easy To Love, Unmarked Helicopters ja helvetti voisin jatkaa listaa loputtomiin asti ja yhtäkkiä huomata käyneeni jokaisen bändin läpi. Miten joku bändi voi kolahtaa niin pahasti, kolkkasi takaapäin ja jäin kujalle makaamaan tajuttomana enkä meinaa herätä pitkään aikaan. Tästä koomasta mä nautin.
Mutta: fucking hell mulla on liikaa tekemistä. Defenssit, pelastakaa, heittäkää velvollisuuksia tomaateilla naamaan! Thanks, mates. Nähdään taas pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti